Sadetta taifuunirannikolla

Keski-Vietnamista paivaa. Tanne ollaan parahdetty sitten viime kirjailun. Ja vetta tulee, ensimmaista kertaa koko tripin aikana, nyt koko viimeisen viikon.

Ennen etelaan siirtymista pyorahdeltiin Hanoin yossa useampaankin otteeseen. Tavattiin muita matkaajia skaalalla ihan mukavasta sangen rasittaviin, joukossa myos matkan ensimmainen suomineito, seka piipahdettiin melko salaperaisessa, mutta lamminhenkisessa roots 'n' reggae -baarissa. Mestaan paaseminen edellytti paikan tietavan hemmon kohtaamisen, skootterin peravalon juosten jahtaamista ja pimealla kujalla mitaansanomattomaan oveen koputtamista. Hallituksen protokollan mukaan kaikkien syntista juhlintaa kestitsevien paikkojen taytyy sulkeutua ennen puoltayota. Tata letkeiden rytmien ja kansainvalisen puheensorinan tayttamaa luolaa tuo saanto ei luultavasti jonkinmoisen korruptiotoiminnan ansiosta nayttanyt koskevan. Ilta oli ihan mielenkiintoinen kuriositeetti matkalle. Kolmelta aamuyolla miljoonakaupunki oli meita muutamaa kulkuria lukuunottamatta taysin autio.

Naista tunnelmista ponnistimme kohti etelaa. Yojunalla puksutimme paakaupungista Hueen, entiseen keisarin valtaistuincityyn. Kierrettiin sateessa nelja ja puoli tuntia ihmettelemassa ja valokuvaamassa raunioita, temppeleita, palatseja, puutarhoja ja lampia, ennen kuin tunsimme saaneemme tarpeeksemme. Tyomaara, joka on kaytetty jokaisen kaikkia pintoja peittavan, ainutlaatuisen detaljeekoristelun aikaansaamiseksi, on kasittamaton. Kungfutselais-taolais-buddhalainen maailmannakemys vallitsi joka puolella visuaalisesti hyvin vaikuttavana. Viela hammentavammaksi arkkitehtuurin tekee se, miten se oli tarkoitettu vain hyvin pienen eliitin nahtavaksi. Tavallinen kansa pidettiin turvavalin paassa kuusimetrisilla muureilla.

Huen vanha kaupunki plakkarissa laskeuduimme hyvilla mielin alemmas etelaan. Ja mika lasku se olikaan! Paasimme ihmettelemaan maisemia maailman kauneimmaksi tituleeratulla rautatietaipaleella. Oli melkoisen mahtavat fiilikset tyontaa paa ulos kiitavan junan ikkunasta meri-ilman iskiessa vasten kasvoja, sumuisten viidakkovuorten kohotessa ymparilla. Helppo oli uskoa, etta yhta pallon parhaista polkkyteista siina kuljettiin.

Alle pari viikkoa sitten viimeisimman taifuunin ryopyttama Danang oli kolmituntisen fiilistelyn maaranpaa. Taman metropolin viehatysta emme jostain syysta loytaneet. Kaupungin halvin, liian kallis majoitusmahdollisuus, hotellihuone hieromalaitoksen ylakerrassa tarjosi sateelliittitelevisiollaan parhaan viihteen, mita betoniviidakosta onnistuimme loytamaan. Ehka rankasti rummuttanut sade lannisti etsintahalujamme. Vieressa levittaytynyt China Beach, jolla jenkkisoltut kavivat pommituslentojen ja vaijytysten valissa huilimassa, ei sekaan nailla keleilla houkuttanut. Charlie ei surffaa. Rankkasateessa emme mekaan.

Tyytyvaisia olimme siis jattaessamme Danangin taaksemme. Vielapa, kun transportaatiomuodoksi valikoitui kaksipyoraiset menopelit. Palkkasimme pari pratkajatkaa heittamaan meidat 30 kilsan matkan Hoi Aniin. Naamaa piesseesta sateesta huolimatta, osin ehka juurikin sen ansiosta, siirtyma oli aikas magee. Hoi Anin raatalikaupunki olikin sitten paljon edellista miellyttavampi asutuskeskus. Vanhan kaupungin kapeilta kaduilta ja kujilta motot ovat lohdullisesti edes osan ajasta bannattu, ja klassinen aasialainen pujoparta vetta valuen pyoralla vastaan vinttaavat vanhat herrat hymyilyttavat. Olemme jopa tyollistaneet muutamaa kaupungin kahdesta sadasta ammattitaitoisesta ja harskin halvasta vaatturipuodista. Raatalinaiset luovat noin vuorokaudessa kaiken elloksen katalogista osoittamastasi jumpperista mielikuvituksesi katkoista esiin loihtimiisi custom-lenkkareihin. Kelpaa jatkaa matkaa kera keisarin uusien vaatteiden?

Muutto etelampaan on ehka alustavasti epaonnistunut kelien kannalta, mutta kulinaristisesta nakokulmasta liikahdus oli, sanoisimmeko, makoisa. Pohjolan keittiota kuukauden tiskipoydan alusia myoten koluttuamme stimuloi keskiosien mukavan tulinen rannikkosapuska makunystyroitamme mukaviin sfaareihin. Kaikenlaista upporasvassa paistetuista rieskoista valkosipulikotiloihin ja riisilihasmunapiirakoista kitalakeen tarraaviin, banaaninlehtiin kaarittyihin sticky rice -paputahnaklontteihin on jo kitusiimme uponnut, ja viela on monta potentiaalista herkkua maistelematta. Matkustaminen on kokonaisvaltainen elamys koko kropalle ja kaikille aisteille. Niin hyvassa kuin pahassakin. Kyosti on kolmatta kertaa kipeana.

Isommissa kaupungeissa on enemman sateensuojia. Talla logiikalla syoksahdamme huomenna uusien matkakledjujen valmistuttua yha syvemmalle etelaan, aina legendaariseen Saigoniin asti. Ensi kerralla siis toivottavasti kerromme, miten on kaynyt pohjan pojille yhdessa Kaakkois-Aasian sykkivimmista metropoleista. Cowabunga!