Kammeja, kamaa ja vihaisia koiria

Viimeksi kirjoitimme tâta blogia Cat Balta. Nyt olemme taysin toisessa paikassa. Kaupunki on nimeltaan Bac Ha. Se on Vietnamin ja Kiinan valisessa vúorístossa. Taalla kirjaimetkaan eivat ole kuin kotipuolessa. Siita merkilliset heittomerkit joita silloin talloin tekstissa pilkahtelee.

Matka tanne oli varsin mielenkiintoinen. Ajattelimme aikaisen linnun nappaavan madon, tai talla kertaa laivan saarelta mantereelle. Kai niin kavi, me emme olleet aikaisia. Aamulla heratessamme havaitsimme tulkinneemme aikatauluja vaarin ja myohastyneemme veneelle vievasta bussista. Samalla huomasimme etta mahdollista olisi myos ollut saada kyyti hitaammalla venella 40 000 paikallista rahaa halvemmalla. Senkin olimme jo missanneet.

Nautimme siis aamiaista pidemman kaavan mukaan ja lahdimme myohemmalla veneella. Seuraavaksi oli vuorossa junakyyti Hanoihin. Ensin oli kaytava vertaamassa hintoja junan ja bussin valilla kahdella eri bussi-ásemalla. Juna oli halvempi mutta kulki vasta kolmen tunnin kuluttua. Aloimme siis kuluttamaan aikaamme paikallisen kujakuppilan oluen parissa.

Aika kului varsin rattoisasti. Ilmeisesti turhankin hyvin. Juna-ásemalla opimme jotain uutta Vietnamin koulukulttuurista. Kun koulu loppuu iltapaivalla, opiskelijat ottavat junan pâakaupunkiin. Siksi juna-asemalle kannattaa menna aikaisemmin kuin 20 minuuttia ennen junan lahtoa. Juna oli taynna ahkeria koululaisia. Me emme olleet sen kyydissa, vâan jouduimme kavelemaan kantamustemme kanssa viela kerran melko pitkan matkan bussiasemalle ja maksamaan suolaisesti lahes kaksi kertaa junaa kalliimman autokyydin.

Selvisimme kuitenkin paakaupunkiin ja nukkumaan tuttuun huoneeseen.

Seuraavana paivana opimme, etta herra Tuan, josta aikaisemmin kirjoitimme, ei olekaan niin puhtoinen pikku paluumuuttaja kuin olimme naiiviudessamme kuvitelleet. Hamara kaveri joka pelaa leikkirahoilla ja hankkii kiiltoa silmiinsa muustakin kuin ilon kyynelista. Muttei hanesta enaa ênempaa, pilasi jo yhden paivan. (Herran leikkirahoista paasimme sentaan eroon ilman muun kuin kalliin aikamme menetysta.)

Suomen kebabiakaan ei tule ikava.

Illalla hyppasimme yojunaan, jonka halvimmat mahdolliset, kovat makuupaikat osoittautuivat niin mukaviksi, etta raiteilla vietetty yosta muodostui miellyttavammapi kokemus kuin monet hotelleissa vieteyt yot.

Hẻrasimme Lao Cain asemalla kun valot syttyivat vaunuumme tuntia ennen ilmoitettua aikaa. Onneksi asema oli viimeinen ennen Kiinan rajaa eika pelkoa sen ohi nukkumisesta siis ollut. Aikamme yli-innokkaita bussi- ynna skootterikuskeja seka muita "auttajia" valteltyamme loysimme paikallisen linja-autoaseman ja tehtyamme selvaksi etta emme maksa matkasta enempaa kuin saman bussin paikalliset, lahdimme etenemaan vuoristoon.

Matkan aikana bussikuskin vaimo herkesi opettamasta miestaan ajamaan kun tie alkoi kulkemaan ohuella kiellekkeella sumuisten kiellekkeiden reunalla. Taman ja mahtavat maisemat Kyosti missasi uuvuttuaan matkan puolen valin kieppeilla.

Maisemia loytyi kuitenkin myos perilta! Sumuun kaukaisuudessa katkeytyvat vuoret kantavat rinteillaan riisipeltoja ja niiden, perinteisiin vuorikansojen asuihin pukeutuneiden, viljelijoiden puisia asumuksia. Kenkamme nakivat jalleen kilometrikaupalla tieta, mutta paamme eivat sita juuri huomanneet. Oli liikaa nahtavaa.

Palatessamme naimme maantien varressa guesthousen joka oli kuin suoraan unelmistamme. Syrjassa kaupungin melusta oli piilossa vâatimaton, puinen rakennus. Sen pihasta kuului tunnistamattomaksi jaaneen kotielaimen aannahtelya, mutta muuta elamaa siella ei nakynyt. Ehka sesongin ulkopuolella matkaamisemme kostautuu meille nyt, kun paikka jossa olisimme ainakin seuraavan viikon viettaneet, onkin sulkenut ovensa alueen hiljaisuuden vuoksi. Aiomme menna katsomaan paikkaa huomenna uudestaan. Nain pimealla ei keskustan ulkopuolella parane liikkua. Koimme matkamme ensimmaisia kokemuksia vaarasta kun hamartyvassa illassa leppoisat ihmisen parhaat ystavat alkoivat ottaa haltuunsa reviiria jonka ihmiset niilta paivan ajaksi olivat riistaneet. Harkitsemme kavelykeppiin sijoittamista vastaavien kohtaamsten vẩralle. Kasityksemme mukaan pelkastaan sen nakeminen herattaa kunnioitusta koirien keskuudessa.

Huomenna jatkamme lahialueuden kartoittamista. Lahistolla pitaisi olla ainakin nelja vuorikansojen kylaa. Ehka saamme myos yhteyden tuon autiolta nayttaneen vierastalon omistajiin. Riippumatto huutaa kayttamattomyyttaan repussa!

Vuorilta, Kyosti ja Villimies