Vasyneet paat eivat keksi edes naennaisen toimivia otsikoita

Omega Hotel, klo 18.30

Ja menn''n edelleen. Kyosti toista, Villihminen jo kolmatta vuorokautta hyvin laihoilla unilla. Onneksi vasymystaan ei ymmarra Jet Lagin vuoksi.

Lennot olivat pitkat ja kankut kiviset. Kova oli myos lentokentan penkki jossa muutaman heikon aamuyon tunnin yritimme lepia ottaa. Pelottava muuttui jannittavaksi kun kassit katosivat liukuhihnan mukana. Onneksi yllatykseksemme myos ilmestyivat maaranpaahan.

Lentokentat ovat mielenkiintoisia paikkoja. Varsinkin kun Saksan rajat sulkeutuivat selittamattoman turvallisuuskriisin takia. Ilmeisesti konepistoolein ehostautuneet politzeit loysivat kentalle unohdetusta laukusta vain likaisia sukkia ja salaisuuksia.

Transformers 2 on niin huono elokuva etta Kyosti katsoi sen melkein kahdesti matkalla Saksasta Taiwaniin. Toisella kerralla kommenttiraitana. Kiinan lentoyhtion ruuat ja viihdepuoli hakkaavat suomalaiset mennen tullen. Kuusitoista tuntia yhtion koneissa olisivat voineet olla paljon pahemmatkin...

Hanoi haisee! Niin mekin. Me loyhkaamme, kaupunki ymparillamme jopa tuoksuu kiehtovalta paikoitellen. Mielenkiintoinen sokkelo se ainakin on. Pieni kierros yopaikan ymparistossa venyi neljan tunnin mittaiseksi vaellukseksi kun vanhan kaupungin nimihelvetti imaisi suuntavaistottomat seikkailijamme syleilyynsa. Ei valttamatta huono kokemus.

Luulimme olevamme tosi fiksuja kun lahdimme lentokentalta pikkubussin kyytiin jossa myos aasialaisia kaupunkiin kuskattiin. Paadyimme ylihintaiseen hotelliin jonka luvatuista satelliittikanavista ei nay yksikaan. Ei silla etta ikava tulisi.

Ikava tulee yllattaen suomalaista mentaliteettia. Koskaan ei ymparillamme ole ollut nain paljon seurastamme (lue lompakoistamme) kiinnostuneita ihmisia. Tinkimaan pitaa opetella, kun kokee etta kosteasilmainen viattoman oloinen tyttolapsi on jollain tavalla pettanyt meita, vaikka kirja, jota emme edes halunneet paatyi mukaamme hintaan joka oli viidesosa alkuperaisesta pyynnosta. Merkillista.

Ensimmaiset valkonaamat Hanoin kadulla olivat merkki siita etta olemme lahestymassa sita aitoa asiaa mita tulimme hakemaankin. Kun rantabaarin asiakkaista puolet olivat kalpeita kuin olmit, tajusimme olevamme kymmenen vuotta myohassa. Hanoin vanha kaupunki oli varmasti erittain parayttava mesta vanhoilla paivillaan. Nyt sen karismaa syovat ruotsalaiset peelot ja niljaiset kauppiaat (jotka elantoaan toki vain tienaavat, niljaisina). Mystiikka on haihtunut, tilalla on aarimmaisen kaupallistunut travelleri-keskitysleiri. Pois ei tunnu paasevan kuin vakisin kaupatuilla pakettimatkoilla.

On aika alkaa nakemaan vaivaa. Helposti emme koe mitaan uutta. Ehka pikainen kuukauden kaynti Laosin puolelle toisi riittavan autenttisen kokemuksen?

Nyt nukumme pari paivaa ja suunnittelemme, miten taman leikkipuiston aidat ylittaisimme... Reisen macht frei.